Nyt kun Fauni on nyt
seitsämän kuukautta.
Sillä on paksu kihara turkki, sen häntä
on iso karva kippura.
Luonne on lempeä.
eikä se halua pomoilla
muille koirille.
Tara on edelleen pomo.
Faunin mitat ovat:
Paino 12,3 kg
Säkä 43cm.
Faunin jalat kasvoivat muutamassa
päivässä pari senttiä ja
paino puolikiloa.
Fauni on hoikka sutjakka tyttö
joka ei paljon ruoasta perustele.
Sitä ei haittaa jos joku tulee hänen kupilleen
syömään samaan aikaan kun sekin.
Yleensä Fauni väistyy pois.
Toisin on Taran laita.
Koska Fauni syö hyvin vähän kerrallaan,
olen pitänyt sillä aina ruokaa tarjolla.
Huonolla muistilla varustettuna
unohdan ruoan lattialle kun lähden
Faunin kanssa ulos.
Tara onnistuu varastaamaan ruokaa,
vaikka kuppi on korkea ja telineessä.
Se ei pääse minnekkään ylös
eikä sen takajalat yksin kannata sitä.
Mutta ruoka saa sen unohtamaan
vaivansa.
Välillä se yrittää kurkoitella
tukehtumisen uhalla purkista
ruokaa. Yleensä havahdun
kun Tara yskii keittiössä.
Sunnilleen kerran viikossa
se syö itsensä ähkyyn.
Tänä iltana se onnistui syömään
puolen litran verran kuivia nappuloita,
kaatamalla koko hökötyksen jossa
ruoka oli.
Nyt pelkään halkeeko se vai
paskiiko vain kaikki lattiat.
Ensimmäistä juoksua Faunille ei ole vielä tullut.
Se kiipeää usein syliin hellittäväksi,
ja minusta on kivaa kun Fauni on pieni vaavi.
Se onnistuu tekemään itsestään
tosi pienen käärön sylissä.
Fauni oppi viime viikolla
tuomaan pallon ja kepin takaisin
uudelleen heitettäväksi.
Se on keksinyt,
että noutaminen on kivaa.
Ulkona se ottaa suuhunsa kaiken
löytämänsä roinan ja
kantaa niitä pitkiä matkoja.
Peltiset juoma purkit, lasipullot,
muovin palat ja tietenkin oksan pätkät
Kaikki kelpaa leluiksi.
Tänään maanantaina se löysi, kun olimme maalla,
ison tyhjillä muoveilla
täytetyn säkin.
Se juoksi se suussa pitkin metsää ja ravisteli
sitä niin, että säkki alkoi tyhjentyä.
Sain sen Faunilta,
kun vaihdoin sen isoon keppiin.
Olen yrittänyt opettaa sitä
katsomaan minua silmiin
käskystä.
Seisomme jossain pitkiä aikoja
kun olen käskenyt sen katsoa.
Kun se vihdoin katsoo
silmiin, jatkan matkaa.
Enää ei tarvitse odottaa kovin kauan.
Sisällä se katsoo heti
kun ei ole häiriötä.
Takaisin sanan se oppi nopeasti.
Jos se vetää hihnassa sanon takaisin ja
Fauni kääntyy.
Sillä oli kummallinen tapa kävelyllä.
Se oli on ja off.
He hyökkäsi hihnan tiukkaan ja
pysähtyi.
Se teki sitä koko ajan.
Sitten aloin kääntyä aina
tulo suuntaan, kun se nykäisi
hihnasta, sanoen "takaisin".
Näytti varmaan kummalliselta
kun sahasimme
muutamaa metsiä edestakaisin.
Nyt Fauni kulkee tasaisesti hihnassa.
Seuraa vauhtiani, eikä vedä
vaikka leikkii jollain löytämällä
esineellään.
Tämä blogi kertoo Unkarinpaimenkoira Fauni-mudista joka asuu Turussa vanha neiti Shcipperke Taran kanssa. Rauha-mudi tuli Ilmajoelta 12.2 laumaamme. Joita ulkoiluttaa ja palvelee Marita Lehtonen
maanantai 31. lokakuuta 2011
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Seitsämän kuukautta
Syntymäpäivän kunniaksi
valokuvaaja kävi taas
ottamassa muutaman kuvan.
Faunilla on syntymäpäivä tänään.
Me kävimme haku treeneissä.
Nyt Fauni teki ihan oikeita pistoja.
Mikään kamala pelkuri se ei ole.
Ruoka voittaa arkuuden.
Maalimies meni vähän matkan
päähän ja kutsui Faunia.
Faunille tuli kova
kiire päästä sinne myös.
Treenien päätyttyä kävelimme
metsässä jonkin aikaa.
Fauni oli vapaana.
Fauni sukkuloi kovalla vauhdilla
edestakaisin.
Kun kutsuin sitä se juoksi
vauhdilla katsomaan,
mitä asiaa on?
valokuvaaja kävi taas
ottamassa muutaman kuvan.
Faunilla on syntymäpäivä tänään.
Me kävimme haku treeneissä.
Nyt Fauni teki ihan oikeita pistoja.
Mikään kamala pelkuri se ei ole.
Ruoka voittaa arkuuden.
Maalimies meni vähän matkan
päähän ja kutsui Faunia.
Faunille tuli kova
kiire päästä sinne myös.
Treenien päätyttyä kävelimme
metsässä jonkin aikaa.
Fauni oli vapaana.
Fauni sukkuloi kovalla vauhdilla
edestakaisin.
Kun kutsuin sitä se juoksi
vauhdilla katsomaan,
mitä asiaa on?
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Pieni pentu
Olimme hakutreeneissä sunnuntaina.
Siellä oli pieni 13 viikkoinen mudin pentu - Rae.
Pieni miniatyyri mudi.
Ihana kakara.
Fauni haukkui sen aluksi
mutta alkoi heti leikkiä sen kanssa.
Pentu joutui olemaan keilana.
Fauni käytti isomman
oikeutta ja juoksi pennun yli
muutaman kerran.
Hakutreeneissä kokeilimme
pistoja.
Fauni hosui niin paljon,
että ei siitä mitään tullut.
Maanantaina käytiin Äidin luona
Naantalissa.
Tiistaina Teimme ensimmäisen
pitkän kävelyn Essin kanssa.
Sen jälkeen kun Essin jalka
on täysin parantunut.
Kävimme koira aitauksessa.
Ylioppilaskylän aitaus on kaksi osainen.
Toinen puoli on isoille ja
toinen on pienille koirille.
Isojen puolelle tuli
englanninvinttikoira uros.
Se veti lenkkiä yksikseen.
Kun se juoksi Faunia kohti,
lähti Fauni juoksemaan pois päin.
Fauni oli aivan paniikissa, että nyt tuollainen
valtava koira jyrää hänet.
Kyllä Fauni uskalsi mennä haistelemaan
sitä aidan raosta,
hetken kuluttua kun se ei enää juossut.
Keskiviikkona oli hallitreenit pk-tokossa.
Oikeastaan leikkimistä.
Se on Faunin mielestä ihan kivaa.
Välillä se jopa tekee mitä pyydän.
Fauni on enemmän namin perään kun
lelujen.
Siellä oli pari nuorta noutajaa.
Oli mukava seurata kun toinen oli patukka-
ja toinen pallofriikki.
Kiva jos Fauni alkaisi leikkimään
lelun ja mun kanssa.
Täytyy harjoitella.

lauantai 22. lokakuuta 2011
Mökillä Nauvossa
Perjantaina hyvin vähän toimintaa.
Essin kanssa leikkiä aamulla.
Ja Venlan kynsien leikkuu.
Fauni mukana Tara lepäili kotona.
Pitkällä kävelyllä iltapäivällä.
Lauantai aamulla menimme
Sonjan mökille Nauvoon.
Fauni oli ilman pitkää narua,
Puuhaili yksin ulkona.
Ei haukkunut mitään joten sai olla
vapaana.
Sonjan autossa kuolaamatta
menomatkalla Paraisille saakka.
Siellä kävimme kaupassa.
Sen jälkeen kuolasi loppumatkan.
Takaisin tultaessa pysyi täysin kuivana.
Nukkui pää sylissäni melkein koko matkan.

torstai 20. lokakuuta 2011
Faunin toimet
Maanantai oli tavanomainen, Rymättylässä käynteineen.
Tosin pesimme auton.
Fauni putosi taas veteen mutta ei kastunut kuin etupäästään.
Jotenkin se sai kammettua itsensä kuiville vaikka oli
takajalat vain vähän sillalla.
Tiistaina oli kaupunki harjoittelua.
Ihmettelen Faunin käytöstä.
Meno matka on ihan ok. häntä ylhäällä.
Mutta melkein kotona, naapuritalon kulmassa
se jostain syystä alkaa panikoida.
Normaalisti kun kuljemme siitä kaikki on ok.
Mutta kaupunkikävelyn jälkeen pelottaa
kamalasti.
Tiistaina aloitin matokuurin.
Keskiviikkona Faunilla olikin enemmän puuhaa.
Aamuriehunta Essin kanssa.
Aloitimme Kaarinassa hallitreenit pk-tokossa.
Ei se ollut kuin leikkimistä mutta
Fauni tykkäs olla sisällä ja leikkiä pallojen kanssa.
Nyt pitää saada se leikkimään myös minun kanssani.
Fauni näki pitkästä aikaa Kassun.
Kävimme ulkoiluttamassa Kassun, ettei Kassulla
olisi liian pitkää päivää yksin.
Kassu oli oikein mukava
vaikka ei leikkinyt Faunin kanssa.
Kassu oli aika "ukko"jonka mielestä.
Kaikenlaiset kakarat
yrittää hyppiä nenälle.
Tänään aamulla kävimme torilla.
Kaikki sujui hienosti.
Essi on hyvä henkinen tuki Faunille.
Olin tosi ylpeä Faunista iltapäivällä.
Teimme kierroksen rautakaupoissa.
Fauni oli kuin olisi ennenkin ollut ostoksilla.
Se antoi kaikkien kävellä
ja puhua ilman haukkumista.
Kun olimme Bauhaussissa, käytävällä
oli pieni tyttö joka väitti, että
"koiria ei saa tuoda kauppaan".
Ihmettelin tietenkin kun en nähnyt kielto kylttejä.
Tytön vanhemmat sanoivat, että kielto koskee
pentuja jotka eivät osaa käyttäytyä.
No, minä tietysti kerroin, että Fauni on pentu kanssa.
Tyttö oli hetken hiljaa. Totesi kuitenkin että,
"meidän koira on ainakin pienempi"
Kysyin minkä rotuinen hänen koiransa on?
Se oli borderterrieri ja nimeltään Remu.
Onkohan nimensä mukainen???
Ehkä perheessä oli ollut pieni neuvottelu
koiran ottamisesta mukaan kauppaan.
Tyttö kertoi myös, että hänelle
tehdäänkin nukkekoti ja hän maalaa sen.
Bauhaussista lähdettäessä Fauni istui
kuljetus kärryissä saaden muut asiakkaat
hymyilemään ja kyselemään Faunin rotua.
Mudi onnistuu joskus yllättämään minut
positiivisesti.
Byg Maxissa Fauni tosin teki läjän
sisällä käytävälle.
Matokuuri ehkä on jotenkin
saanut sen mahan sekaisin.
Tai sitten se on noi nahkaluut joita
se syö oikein urakalla.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Viikonloppu
Fauni pääsi omalle mökille
lauantaina.
Tuuli oli aika kova ja Faunia
pelotti ja kuolaa valui.
Pitkänaru oli taas mukana ja kaulassa.
Fauni melelöi niin paljon, että yksikään edes
alhaisella itsesuojeluvaistolla varustettu villieläin ei
suostu tulemaan kahtakilometriä
lähemmäksi paikkaa missä Fauni on.
Joka kerta ennen Faunia, saaressa on jonkun eläimen nähnyt.
Joko peuran, jäniksen tai ketun mutta
sen jäkeen kun Fauni tuli ei ketään eikä mitään ole näkynyt.
Paitsi tietenkin Tara ja Fauni.
Ihmettelen välillä missä se rauhallinen mudi on joka tuli
muutama kuukausi sitten.
Nykyisin meillä oleskelee oikea räyhähenki.
Sellaisen asian olen pannut merkille,
että ääni tai outo hökötys saa Faunin pelästymään.
Mutta se uskaltaa heti mennä tutkimaan,
mikä se on tai mikä äänen aiheutti.
Pikku hiljaa Faunista tulee melko hyvä hermoinen.
Kaikkea sen täytyy kokeilla.
Välillä se putoaa veteen tai ojaan. On liti märkä tai
kauttaaltaan savessa tai liejussa.
Fauni menee veteen kun antaa tilaisuuden,
joten liat eivät siinä kauaa pysy.
Tuntuu, että se tekee ensin ja ajattelee vasta sen jäkeen.
Ihan normi kakara.
Tänään kun tulimme pois veneellä, Sonja istui
Taran Faunin kanssa, niin Fauni istui ja katseli
ympärilleen
ilman kuolan valumista.
Tosin tuulta ei paljon ollut.
Oikein onnistunut saarimatka.
Nyt jossain nukkuu paljon juossut koira.

perjantai 14. lokakuuta 2011
Tapahtumia
Ei ole pahemmin mitään tapahtunut Faunille .
Kaupungilla liikkumista on harjoiteltu joka päivä,
joskus menee huonosti ja joskus vielä huonommin.
Keskiviikkona olimme leikkimässä PK-toko treeneissä.
Ne olivat viimeiset ulko treenit.
Ensi viikolla on halli treenit.
Ilmoitin Faunin myös peltojäki treeneihin marraskuussa.
Juoksua odottelen kun sisko Ratkolla on kohta jo loppunut.
Eilen torstaina olimme pitkällä kävelyllä.
Fauni kävi Nalan luona. Menimme bussilla ja takaisin tulimme kävellen.
Fauni kulki reippaasti koko matkan.
Muutamat vastaan tulijat se haukkui.
Lopetti kun kielsin, Loppu matkasta se ei vahtinut enää ketään.
Kun panee Faunin istumaan se ei hauku ketään, ei edes koiria.
Ja kun huomaan koiran niin aika usein se on haukkumatta kun
pidän namia niin, ettei se saa sitä.
Namin saa vasta kun koira on mennyt ohi eikä sitä ole haukuttu.
Tänään Fauni oli taas autossa, kuolaa ei paljoa tullut.
Fauni on saanut uuden heijastinpannan ja heijastavat valjaat.
Tumma koira hukkuu pimeyteen ilman heijastimia.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Viikko 40
Maanantaina
aamupäivällä
kävimme
Rymättylässä.
Iltapäivällä satoi
mutta kävelimme
siitä huolimatta Kupittaalle
näyttelykoulutukseen.
Sitä ei siellä kylläkään ollut.
Mutta muutama koira oli.
Kävelytimme koiria
ja katsoimme
vuorotellen koiriemme
hampaita.
Tiistaina Fauni ja Tara olivat
muutaman tunnin
kahden.
Kotona olo sujuu hyvin,
ei mitään ääniä eikä
rikottuja paikkoja.
Vain haukotteleva koira
pesuhuoneesta
kun tulen kotiin.
Keskiviikkona kävimme
Elinan ja Essin kanssa
kaupunkikävelyllä.
Fauni otti henkistä tukea
Essistä ja käveli melkein
koko ajan kiinni
Essin kyljessä.
Illalla olimme
Pk-toko koulutuksessa.
Fauni ei oikein keskittynyt
liikkeisiin.
Odottelen juoksua kun
on niin omituinen.
Haukkuu kaikkia ja
pelkää kummallisia asioita.
Lastenvaunuja, ihmisiä
ja ääniä ympärillä.
Jotenkin kova vahtimaan kaikkia.
Perjantaina Faunille tuli kolme kuukautta Suomessa.
Tutustuimme myös Keijoon joka on Kerrynterrieri. Näimme jo torstaina mutta Keijon isännän
mielestä Fauni oli liian iso ja raju leikkimään niin pienen pennun kanssa.
Yritin vakuutella, että Fauni ei jyrää vaan juoksee leikkiessään. Faunista on kivaa kun joku juoksee
perässä eikä saa kiinni. Perjantaina Keijoa ulkoilutti emäntä. Keijo on neljän kuukauden ja kova
juoksemaan. Fauni juoksi pientä ympyrää Keijo perässä kiljuen kiukusta kun ei saanut kiinni.
Puistossa oli pajon vettä ja suuri vesilammikko jossa Fauni juoksi edestakaisin, sitten se meni maate
keskelle lammikkoa. Kunnon kylpy ja vilvoittelu kovan juoksun päätteeksi.
Essillä on jostain tullut reikä takajalkaan joten pitää varoa liikaa juoksuttamasta kun jalka on vasta
paranemassa.
Onneksi Essi on käynyt meillä ja Fauni on käynyt Essin luona seurustelemassa.
Keskipäivällä menimme taas kaupungille kävelemään. Sujuu aina vaan paremmin.
Lauantaina olin koko päivän eli kuusi tuntia pois kotoa.
Sonja tuli ulkoiluttamaan ja olemaan Taran ja Faunin kanssa.
Kotiin tullessa menimme saattamaan Sonjaa. Fauni sai taas kaupunkikävelyä.
Sunnuntaina lähdimme koko päiväksi
Sonjan mökille Nauvoon.
Muutama peura meni mökin vierestä.
Fauni haukkui niitä raivoisasti.
Se ei oikein tiennyt miten
niihin olisi sutautunut.
Panin Faunille pitkän narun
kaulapantaan.
varmuuden vuoksi, ettei lähtisi
niiden perään.
Se ei ole nykyään oikein luotettava
toimissaan.
Välillä tuntuu, että se on
sekä kuuro,
että sokea.
Emme menneet rantaan,
ettei Fauni menisi
uimaan kylmään veteen.
Mökin lämmittämisessä
meni jonkin aikaa.
Oli parempi olla ulkona liikkeessä,
Koska ulkoilma oli
mökkiä lämpimämpi.
Lähtiessä jätimme
lämpimän mökin
taaksemme.
Ensin lämmitetään ja
kun saa lämpimäksi
on lähdettävä pois.
Automatka sujui
Tosi pienellä kuolaamisella.
Molemmat koirat nukkuivat
melkein koko matkan kotiin.
Lautalla Fauni vähän
hermoili kun piippuhylly ja
sinne ajavat auton saivat
aikaan melkoisen kolinan.
Kävimme tankkaamassa
mutta se ei ollut Faunista
pelottavaa.
Fauni piti leukaansa
jalkani päällä.
Mukana ollut pyyhe oli
melkein kuiva.
Sonjan autossa se ei ole
ollut aikaisemminkaan
niin hermostunut kun
omassa
autossa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Hepojoella
Tänään oli haku treenit Piikkiön Hepojoella Pörintiellä.
Hienoa seutua.
Koiria oli, viisi mudia ja australianpaimenkoira sekä saksanpaimenkoira.
Fauni oli reipas ja aika rohkea.
Se kulki metsässä tekemässä aluetta kuin vanha tekijä.
Pidin sitä hihnassa sienestäjien varalta.
Mutta se oli kiinnostunut vain treeni porukasta.
kun saimme alueen sotkettua Fauni kävi
kaikkien ohjaajien luona komentamassa:
Antakaa ruokaa!!!!
Ensi kerralla Fauni saa tehdä vähän "sik sakkia"
ja käydä syömässä vähän kauempana.
Eli oikeita maalimiehiä etsimässä.
Treenien jälkeen koirat saivat juosta metsässä vapaana.
Vähän Fauni arasteli Mantaa mutta
Jakken kanssa oli kiva juosta ja kaivella suo silmäkkeitä.
Australianpaimenkoira oli myös nuori narttu, jota Fauni ei arastellut.
Autossa oli aika vähän kuolaamista menomatkalla.
Kun nostin Faunin autoon se ei enää yrittänyt karata paikalta
vaan odotti, että otin syliin.
Kun Fauni joutui odottamaan autossa niin kuolaa ei tullut yhtään.
Takaisin tullessa Fauni makasi ensimmäisen kerran häkissä
ja
vain vähän kuolaa tippui.
Alan olla toiveikas,
jos vaikka Fauni alkaisi tottua autossa oloon.
Ruiskutan autoon feromonia, pannassakin pitäisi olla jotain, vielä tämän viikon.
Perjantaina heitän sen pois. silloin se on ollut neljä viikkoa.
Tänä aamuna otin vähä tokoa
Fauni osasi aika hyvin
vaikka on ollut taukoa harjoituksista.
Ulkona kun koira tuli vastaan käskin Faunin sivulle ja se oli ihan hiljaa.
Aamulla Fauni leikki vuosi ja neljä kuukautta
vanhan kultaisennoutaja Luukaksen kanssa.
Ennen kuin pääsimme kotiin Essi ilahdutti
Faunia tulemalla vastaan Elinan ja Ellan kanssa.
Fauni tervehti kaikkia erikseen häntä ilosta pyörien.
Lyhyen kohtaamisen jälkeen Fauni itki kun joutui
jättämään kamut taakseen.
Lohdutin nameilla, jotka onneksi kelpasivat.

lauantai 1. lokakuuta 2011
Puolivuotias
Nyt Fauni on puolivuotias!!!
Koko viikko on mennyt ilman
kummempia tapahtumia.
Mokasin maanantain näyttely koulutuksen.
Samoin en päässyt keskiviikon toko-harkkoihin.
Nyt kotonani on täysin hallitsematon
puolivuotias teinikoira.
Faunilla on nyt hirveä vartioimis- puolustus halu.
Koko lähi piiri kuulee sen.
Se haukkuu ja murisee kaikkia,
lähellä ja kaukana.
Kaikkea liikkuvaa.
Tulen hermoraunioksi.....Heh heh.....heeeee.
Faunin mitat ovat nyt:
Paino 11,8 ja säkä n. 41,5.
Ei laiha eikä lihava, vaan silmissäni
Fauni tulee päivä päivältä kauniimaksi.
Karva on kiiltävää ja kiharaa.
Häntä on tosi hauskan näköinen
karvamakkara.
Hampaat taitavat olla kaikki
jotka tulevat.
Siltä puuttuu vielä yksi ylä sivuhammas.
Olen tutkinut onko tulossa?
Eipä taida.... En tiedä.
Palaan hampaaseen kuukauden kuluttua,
kulmahampaatkin ovat vielä kesken kasvuiset.
Essi ja Fauni ovat nyt saaneet leikkiä joka päivä
joskus kaksikin kertaa.
Maanantaina olimme niin kauan Naantalissa,
että Fauni ei suostunut lähtemään
kanssani puistoon koulutukseen.
Tiistaina kävimme Sonjan asunnolla
posteja katsomassa.
Kaupungilla kävely on edelleenkin
epämielyttävää.
mutta kuitenkin edistystä on tapahtunut.
Namit Fauni syö Eerikinkadulle asti
Mutta siitä Auransillalle
se ei voi
nielaista mitään.
Sitten taas menee alas namit.
Luostarin kadulta kävelimme
uudelle Myllysillalle.
Me ylitimme sen ilman hankaluuksia.
Rautatieaseman ylikulkusillasta
mene pienet metalliset kierreportaat alas.
Kokeilimme niitä.
Fauni kulki ne rauhallisesti alas ja ylös.
Ne ovat aika hurjat, itse menin ne takaperin alas Faunin edeltä.
Valmiina ottamaan vastaan jos sattuu putoaminen.
Kiipeäminen sujui ilman nameja, pelkällä kiittelyllä.
Faunille ei ole tullut vastaan alustaa joka tökkisi.
Kaikissa kuljetaan reippaasti.
Keskiviikkona tuli yllättävä teatteri- ilta.
Tara ja Fauni olivat olleet aika kauan kahden,
joten Fauni pääsi Essin perheeseen ilta hoitoon.
Ilta sujui Elinan vuoteessa löhöillen.
Essi ei suostunut sisällä leikkimään.
Oli tietenkin kauhuissaan, että nyt
tuo kiusaava kakara aikoo muuttaa meille.
Ella on Faunista kiva,
isompiin lapsiin pitää vielä vähän totutella.
Tänään kävimme kiertämässä Haunisen altaan
Raisiossa.
Samalla yritin ottaa Faunista
puolivuotis kuvia.
Fauni on niin nopea, että turha odottaa mitään
hienoja kun kuvaaja on niin hidas.
Kaikki vastaan tulijat olivat Faunin mielestä
vaarallisia, joten niitä piti haukkua edestä ja takaa,
ja vähä matkaa saattaa haukkuen.
Elina kutsui pentua ja minä huutelin, että ei ole vaarallinen.
Inmeisesti kummatkin ymmärsivät
kun mitään paheksuntaa emme saaneet,
vapaana juoksevasta koirasta.
Tara ja me ihmiset kuljimme polun suoraan ja
Essi ja Fauni juoksivat sen varmaan kymmenen kertaa.
Siinä hyvä puolivuotis lahja mudille ja
pileet kamulle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)