tiistai 30. lokakuuta 2012

Kolmen viikon murinat



Viikko 41

Joka päivä Naantalissa ja Rymättylässä.


Tara ja Fauni ovat viettäneet paljon

aikaa Äidin huoneessa terveyskeskuksessa.

Faunin hoitoaikaa on pitänyt rajoittaa,

kun se murisee huoneeseen tuleville

hoitajille. Jotkut pelkäävät tulla sisälle

kun kuulevat murinan.

Naantalin kadut ovat mielyttävän vähäliikenteisiä

mutta koiria siellä on paljon.

Siellä on myös upeita kävely reittejä.


Keskiviikkona 10.10 toko-treenit Piikkiössä.

Viimeiset treenit ulkona tänä syksynä.


Äiti sai oman huoneen perjantaina.

Nyt Tara ja Fauni saavat olla enemmän

Äidin luona antamassa "koirahoitoa".



Viikko 42

Kaikkina päivinä

Rymättylässä ja Naantalissa.


Keskiviikkona alkoi hallitreenit.

Saimme kaksi kertaa halli aikaa.

Mokasin, tekemällä hyvin tehdyn

treenin uudelleen. Fauni tarjosi

omia versioita luoksetuloon ja istumiseen.


Torstaina Faunilla alkoi juoksu.


Perjantaina kävimme tekemässä

metsäjäljen. Jälki hukkui välillä

mutta Fauni etsi sen uudelleen.

Esine rudussa Fauni teki tosi hyvän

etsinnän ja noudon.


Lauantaina oli hyvä hakutreeni.

Fauni ilmaisee hyvin ja antaa rullan

suoraan käteeni.


Sunnuntaina kävimme saaressa laittamassa mökin

talvikuntoon. Kaasimme vedet pois

ja avasimme tuuletus aukot.

Fauni kävi vielä kokeilemassa

uimista tosin vahingossa, kun liukui

märältä kalliolta mereen.


Viikko 43


Fauni joka aamupäivä paitsi perjantaina Naantalissa.


Torstaina 25.10 tuli lunta.

Fauni riehui lumessa innoissaan.


Perjantaina Fauni oli päivähoidossa

Essin ja Estellen perheen luona.


Lauantaina kävimme tekemässä

lumitöitä Tuulikin mökillä.

Fauni leikki lumikolan ja siinä

olevan lumen kanssa.


Sunnuntaina oli hakutreenit.

Onnistuin pilamaan Faunin

näytön kun työnsin sitä liikkeelle.

Kun en työntänyt, niin Fauni ei

lähtenyt näyttämään "ukkoa".

Maalimiehen piti kutsua Faunia.

Sitten vasta Fauni lähti uudelleen.

Fauni kävi myös äänestämässä.


Maanantaina vietiin Tuulikin auto

talvisäilöön Paimioon.

Siellä Fauni sai juosta vapaana.

Fauni tosin vahti minua kun odotti,

että heittäisin lumipalloja.


Halli-treenit ovat jääneet nyt pari kertaa väliin,

vaikka olisivat olleet tarpeen

ensi lauantain 3.11 BH-kokeen vuoksi.

Rauman kokeet peruttiin,

koska niissä ei ollut tarpeeksi

ilmottautuneita.






sunnuntai 7. lokakuuta 2012

LAISKUUTTA/SAAMATTOMUUTTA


Käsittämätöntä miten aika kuluu.

Taas kaks viikkoo,

eikä käynyt bloki edes mielessä.


Fauni on käynyt terveyskeskuksen

vuodeosastolla muutaman kerran,

ilahduttamassa Äitiäni.

Samoin Tara. Otan yhden koiran

kerrallaan, että sänkyyn ei tule

liikaa tunkua.


Sunnuntaina 23 syyskuuta oli

hakuharkat.

Fauni tuo nyt rullaa ahkerasti.

Hankin ruotsalaisen

hakurullan, jota alamme treenata,

heti kun on seuraavat treenit.


Maanantaina tuli joku tauti joka

kaatoi sänkyyn paksujen peittojen alle.


Keskiviikon tottiskin jäi väliin.


Fauni oli Essin ja

Estellen luona päivähoidossa

muutamana päivänä.


Perjantaina alkoi risteily Helsingistä.

Risteily päättyi sunnuntaina.

Sonja tuli ulkoiluttamaan ja

ruokkimaan koirat.

Hän muutti jo torstai iltana

Cutiksen kanssa.

Cutis on kova määräilemään Faunia.

Fauni pelkää ja kunnioittaa

pientä kissaa.

Taralle kissa on ilmaa, ei aiheuta

toimenpiteitä, niinkuin ei

juuri mikään muukaan asia.

Fauni oli onnistunut taantumaan

kivikautiselle tasolle muutamassa

päivässä.

Ihan käsittämätöntä miten se taas pelkää

liikennettä ja ihan kaikkea.

Nyt olen viikon verran palauttauttanut

Faunin mieleen, että maailma on ihan kiva paikka.

Kaikki apuvälineet ovat taas

käytössä:

Vesipullo ja kolinapurkki.

Hankin uuden vesipullon,

Kovassa käytössä kun kaikki

kuluu ja menee rikki.



Alkuviikko toipumista taudista.


Keskiviikkona pääsimme tottistreeneihin.

Kenttä oli veden ja kuran peittämä.

Sivulla istuminen on ollut kunnossa mutta

nyt Fauni ei voinut takapuoltaan laskea

moiseen ääkkään.

Maahan menossa ei ollut

vikaa. Fauni rakastaa kieriä kaikessa

kosteassa, mitä enemmän vettä ja rapaa,

sitä hauskempaa.


Nyt viikolla Fauni on saanut leikkiä

ja juosta joka aamu Essin ja Estellen

kanssa puistossa.


Perjantaina satoi koko päivän ja

hakutreenit peruutettiin.


Lauantaina olimme koko päivän

KKH jälkikokeissa auttamassa.


Fauni on palautunut melkein ennalleen.

Siitä on tullut hyvä avustaja koira.

Se nostaa kaikki tavarat lattialta ja

antaa hienosti käsiini.

Opetin sen antamaan tassua

ja hyppäämään syliini.

Hassuja pieniä temppuja joista

molemmille tulee hyvä mieli.


Ilmoitin sen Raumalle BH-kokeeseen,

joka on 27.10.

Nyt pelkään, että sille tulee juoksuaika,

joka estää kokeeseen osallistumisen.


Tänään sunnuntaina on hakukokeet joihin

menemme myös auttamaan myöhemmin

aamupäivällä.