lauantai 22. syyskuuta 2012

"Näyttelytähti"


Tavanomainen alkuviikko.

                                                          


Maanantaina Naantali


Tiistaina Venlan kynnet ja riekkumiset

Essin Estellen kanssa.                              


Keskiviikkona Essi ja Estelle.

Illalla tottista.


Torstaina Essi ja Estelle.


Perjantaina Paimioon ja siellä

metsässä riekkumista.

Fauni sukkuloi pitkin metsää mutta

pitää huolen, etten joudu hukkaan.



Joka päivä tiivistä tottistreeniä.

Seuraamisessa on paino piste.

Fauni on oppinut antamaan tassua

ja poimii nykyisin pyytämättä

kaikki pudottamani esineet.

Ulkoa tultaessa Fauni ravistaa

itsensä ulko-ovella käskystä.


Lauantaina oli Messukeskuksessa

Turunmaan Kennelyhdistyksen 60v.

juhlanäyttely, Ryhmille 1 ja 9.

Meidän numeromme oli 83.

Mudeja oli ilmoitettu kolme,

yksi ilmoitettu uros jäi saapumatta.

Tuomarina oli unkarilainen

BALAZSOVITS JANOSNE.

Faunilta puuttuu kaksi hammasta,

ne ovat NIIN tärkeät, että Fauni

sai NOLLAN - harmaan nauhan.

Arvostelu oli muuten ihan ok.

Fauni on vielä ihan kesken

kasvuinen, ja sen nyt näkee

jos ei ole sokee.









Ei se kyllä ollut mikään kehäkettu.

Se olisi halunnut olla häkissään.

BH-kokeseen yritän sen saada vielä

nyt syksyllä ja siinä

ei paljon hampaita tarvita




maanantai 17. syyskuuta 2012

Koulutusta

10.9 Maanantaina

Naantaliin ja saareen.

Lähdimme aamulla melko aikaisin.

Teimme pitkän retken ja etsimme sieniä.

Sieniä ei montaa löytynyt mutta

peuroja muutaman.

Fauni juoksi niiden perässä

vähän matkaa palaten pian takaisin.

Se on hämillään kun en kutsu sitä

kun se lähtee ohjuksena peuran perään.


Tiistaina olimme muutaman tunnin

metsässä. Kun ohitimme vieraan mökin

kielsin Faunia menemästä pihalle.

Hämmästyin kun se totteli ja tuli

yhdellä käskyllä takaisin.

Ei edes ylittänyt tontin rajaa.

Fauni on omalla mökillä enimmäkseen pihalla

pöydän päällä, vahtimassa ympäristöä.

Se auttaa puiden kantamisessa ja

muutenkin se nostaa pudotettuja

esineitä takaisin.

Se ei saa enää niiden kanssa valtavaa hepulia

ennen luovuttamista.

Muuten se hepuloi ja leikkii palloilla ja

oksilla. Odottaa, että niitä heitetään.


Keskiviikkona tulimme saaresta

puolenpäivän jälkeen.

Illalla oli taas tottis treenit.

Fauni meni taas suht hyvin.

Minä mokailin muutaman kerran

liikkeissä. Välillä tuntuu, että Fauni

yrittää korjata mun mokia.


Torstaina Fauni oli kaupungilla.

Oli aika ilta kun jätin sen Yliopistonkadulla

maahan ja kiinni ovitappiin.

Kävelin nurkan taakse,

laskin kolmeen ja palasin Faunin luo.

Se oli samassa asennossa mihin

sen olin jättänyt.

Tavallisesti se panikoi kun kuljemme Braahenkatua.

Tällä kertaa se kulki rauhallisesti vierelläni.

Kaikki kolme ohitettavaa koiraa saivat

mennä ohi ilman riehuntaa ja urinaa.


Perjantaina kävimme tutun luona Paraisilla.

Fauni haukkui ovelle vastaan tulleen isännän.

Se ei ole vieläkään oppinut, että kun mennään

virailulle, ei vieraan kuulu haukkua isäntä väkeä.

Sisällä se käyttäytyi hyvin.


Lauantaina oli Match show Kaarinassa.

Fauni tuli mukaan.

Teimme kävelylenkin keskustassa.

Fauni ei miellä paikkaa kaupungiksi.

Autot, pyöräilijät ja jalankulkijat

eivät aiheuttaneet panikointia.


Sunnuntaina Faunilla oli teho treenit.

Ensin se etsi "ukkoja" sitten se teki

tottis liikkeitä parkkipaikalla, jossa oli

häiriötä. Pieni esineruutu metsässä,

osotautui jo vähän rankaksi

mutta Fauni haki kolme esinettä.

Ensimmäisen avustettuna muut itsenäisesti.

Lopuksi oli pieni kolmen kepin jälki,

tosi hankalassa maastossa ja useiden sienestäjien

häiritessä.

Jäljen alussa oli pieni vieras keppi jonka Fauni

nosti käteeni.

Fauni löysi jäljen melko nopeasti.

vaikka joutui ylittämään ison vesikuopan.

Se kävi siinä kastamassa

itsensä ja jatkoi jäljellä.

Ensimmäinen oma keppi ja pieni

namipurkki löytyivät helposti. Fauni nosti

purkin ensin ja sitten kepin käteeni.

Pakitsemisen ja kehujen jälkeen Fauni

hukkasi jäljen, eikä löytänyt sitä enää.

Vesikuoppia oli paljon

jotka piti käydä katsomassa ja kokeilemassa.

Viimeisen kepin ja purkin se löysi vahingossa.

Ja se olisi lähtenyt takajäljelle

mihin en antanut sen mennä.

Huomasi, että liika on liikaa, vaikka

virtaa on.


Olemme nyt harjoitelleen seuraamista

joka päivä, muutaman kerran.

Kaikki käyttäytymis-kokeen liikkeet menevät

jollain lailla. Varmana pitämäni liikkeet

saavat uusia variaatioita päivittäin.

Näyttävä luoksetulo tarvitsee

nykyisin kaksi käskyä.

Sivulle meno osuu ensin taakse poikittain,

välillä johonkin muualle vinoon, ennen suoraa asentoa.

Uutena temppuna Fauni pomppaa ylös syliin.

Temppu on kiva kun koira on juuri kierinyt

kuralätäkössä.

Fauni rakastaa jakaa ihana kura kanssani.










Unohtunut julkaista

Taas pari viikkoa ilman tapahtumia.


27 päivä elokuuta kävimme Naantalissa.

Olisimme menneet saareen mutta

ilmatieteellinen antoi myrsky varoituksen.

Sitä uskoin ja en lähtenyt.

Myrsky kyllä tuli mutta vasta illalla.

Aamulla olisi päässyt kastumatta

ja ilman merenkäyntiä saareen.

Siirsimme menon tiistaille.


Saareen tuli Anne ja Kassu

meidän kanssa.

Annella oli sukellus vehkeet mukana

ja hänellä oli tarkoitus etsiä

kadonnut poijun paino pohjasta.

Kovan aallokon vuoksi tiistaina ei

kannattanut mennä sukeltamaan.

Sen sijaan kävelimme metsässä

etsien sieniä.


Keskiviikkona tuuli saaren toisella puolella

ja meidän ranta oli tyyni.

Kassu ulisi ja huusi kun Anne sukelsi

pinnan alle.

Aikansa sukellettuaan poijun paino löytyi.

Anne pani ketjuun merkin,

jos joskus haluan panna poijun.

Fauni ja Kassu kävivät etsimässä

"kadonnutta" sukeltajaa.

Koirat saivat uida riittävästi.

Iltapäivällä tulimme saaresta.

Illalla oli tottistreenit.

Fauni oli yllättävän aktiivinen ja jostain

se oli löytänyt kontaktin seuraamisessa.

Oli tosi hyvä mieli treeneistä.


Torstaina leikkasin Venlan kynnet ja

Fauni seurusteli Anjan ja uunikanan kanssa.

Sitten vielä Marja kävi moikkaamassa likkoja.


Perjantaina tapasimme Essin ja Estellen.


Lauantaina pitkä lenkki ja Koroisten pellolla

vapaana riehumista.


Sunnuntaina oli haku-treenit Haunisissa.


Maanantaina ensin kaupungilla ja Naantalissa ja sitten

kyläilyä Essin ja Estellen luona.

Essi on tyytyväinen kun Fauni jaksaa riehua

pennun kanssa ja hän saa olla rauhassa.


Tiistaina oli kaupunki kävelyä ja taas Essi päivä.


Keskiviikkona Marja kävi ja illalla

oli tottis. Fauni kävi kierroksilla ja treenit

olivat surkeat.


Torstaina Essi ja Estelle tulivat moikkaamaan

Faunia. Estelle leikki Faunin kanssa ja vesikupilla.

Vettä oli vähän kaikkialla.

Tämä oli se liipasin joka sai minut siivoamaan.

Matot olivat odottaneet jo jonkin aikaa, puhtaina rullalla

siivous inspistä. Nyt sen suoritin, kiitos Estellen.


 Perjantaina lopettelin siivouksen ja iltapäivällä

lähdimme Nauvoon.

Illalla kävelyllä Fauni näki peuran

ja olisi mielellään mennyt

sen perään.

Sillä on nyt joku kierros- vaihe päällä.

Se käy tosi kuumana kaikessa.


Lauantaina oltiin koko päivän Nauvossa.

Fauni oli vapaana ja pysytteli mökin lähettyvillä.


Sunnuntaina 9.9 oli mudien Suomenmestaruuskisat PK:ssa.

Olin lupautunut henkilörymään.

Sonja oli seurustelemassa Taran ja Faunin kanssa

Sen aikaa kun olin poissa.

Oli kiva katsoa, miten taitavia koiria

mudit ovat.