Aika menee tosi nopeasti.
Kaks viikkoo mitään kirjoittamatta.
13.8.2012 Käveltiin kaupungille ja
apteekkiin.
Päivällä Naantaliin.
Illalla nähtiin Essin uusi sisko -
Estelle.
Tiistaina kävelyllä kaupungilla.
Keskiviikkona oli illalla ohjattua
tottista.
Torstaina Marja kävi moikkaamassa Faunia.
Perjantaina Essi ja Fauni saivat olla
yhdessä, kun kävelimme Länsikeskukseen
Mustiin ja Mirriin.
Siellä koirat olivat häkissä yhdessä
sen aikaa kun kävimme Prismassa.
Lauantaina oli tottis-kurssi Tuorlan
pellolla, jonka veti Anu Ranta.
Kurssi alkoi kello 10.00 ja päättyi
kello 17.00.
Fauni sai harjoitella kontaktia
kolmeen eri kertaan.
Sunnuntain haku-treeni peruuntui
pienen ollistuja määrän vuoksi.
Lauran, Lempin, myös austraalian
paimenkoiran ja Tarun kanssa
teimme jälki-treenit.
Fauni teki hyvän jälki-ajon.
Vähän ennen jäljen loppua kyy-
käärme makasi jäljen päällä poikittain.
Fauni astui vähän sivuun ja palasi
samantien takaisin jäljelle.
Itse kävelin lyhyellä hihnalla Faunin
perässä, astuin käärmeen yli.
Varotin Lauraa käärmeestä.
Kyy jatkoi häiriintymättä oleilua
paikassaan.
Maanantaina kävimme tekemässä
peltojäljen, Lauran ja Tarun kanssa.
Lopuksi otin Faunin kanssa
vähän tottista.
Tiistaina Marja kävi ilahduttamassa
koiria.
Keskiviikkona oli tottis-treenit.
Fauni oli oppinut kontaktin.
Vähän epäilin koiran vaihtuneen,
kun niiiin hyvin teki liikkeet.
Pian voin ilmoittautua
käyttäytymis kokeeseen. ( KAIketi)
Torstaina menimme saareen
Tuulikin ja Emma-kissan kanssa.
Siellä Fauni sai juosta mielensä
mukaan, kun kävimme
metsässä etsimässä sieniä.
Perjantaina teimme yli kolmen tunnin
sieni-retken.
Fauni meni maate jokaiseen vesi lammikkoon.
Teki hurjia juoksuspurtteja mutta
pysyi kuitenkin lähistöllä.
Lauantaina oli myös pitkä metsäretki.
Sunnuntaina alkoi sataa kun
tulimme takaisin metsästä.
Säästyimme kastumiselta.
Tulimme illalla takaisin kaupunkiin.
Fauni murisi kaikille näkemilleen
ihmisille kadulla ja pihalla.
Se oli taantunut taas metsäläiseksi.
Tämä blogi kertoo Unkarinpaimenkoira Fauni-mudista joka asuu Turussa vanha neiti Shcipperke Taran kanssa. Rauha-mudi tuli Ilmajoelta 12.2 laumaamme. Joita ulkoiluttaa ja palvelee Marita Lehtonen
maanantai 27. elokuuta 2012
maanantai 13. elokuuta 2012
Lomailua
Sunnuntaina olimme
Lauran ja
austraalianpaimenkoira
Tarun kanssa
Hepojoella
jälkitreeneissä.
Laura teki
Faunille ja minä tein
Tarun jäljen metsään.
Joten en tiennyt missä
jälki kulki mutta
Fauni löysi
kaikki viisi keppiä.
Lopuksi harjoittelimme
esine ruutua.
Se onnistui myös hyvin.
Loppu palkkana
Fauni pääsi uimaan hienoon
isoon hiekkalampeen.
Lammen vieressä on
ampuma rata jossa
ammuttiin kun tulimme
lammelle.
Ammunta ei Faunin uintia
häirinnyt.
Hirveä vesipeto |
Maanantaina aamu-
päivällä Naantalissa.
Illalla olimme
Ellan 5- vuotis
syntymäpäivillä
Essin perheen luona.
Tiistaina aamulla
lähdimme Pohjanmaalle
tapaamaan Faunin siskoa
ja sen perhettä.
Mudeja oli paikalla
seitsämän. Melkein
kaikki värit edustettuina.
Jatkoimme Ilmajoelta matkaa
kohti Ylipurmoa ja
Sonjan mökkiä.
Illalla teimme
pitkän metsälenkin.
Fauni sai olla
vapaana koko ajan.
Reitti kulki
asumattomia reittejä,
eikä tarvinnut odottaa
vastaantulijoita.
Ratko ja perhe, Fauni oikealla |
Keskiviikkona
Fauni sai
kokeilla
pyörän
vieressä
kulkua.
Siinä oli Faunista,
jotain tosi hauskaa.
Se oli tosi innoissaan,
kun kerrankin sai
mennä, eikä kukaan
sanonut vetämisestä.
Muutama ensi metri oli
pientä harjoittelua
mutta sitten
Fauni antoi palaa.
Sen ravi oli
melkein lentävää.
Se pysähtyi kun
pyysin odottamaan.
Menomatka oli noin
neljä kilometriä.
Fauni vasemmalla Ratkon perheen kanssa |
Pienen levon
jälkeen palasimme
takaisin mökille.
Matka sujui menomatkaa
nopeammin kun annoin
Faunin juosta vapaana.
Torstaina oli välipäivä
pyöräilystä.
Fauni sai tyytyä minun
vauhtiini lenkillä.
Perjantaina se sai taas mennä
niin kovin kun halusi.
Meitä vastaan tuli
toinen pyöräilijä.
Fauni rähjäsi kulkijalle ja
yritti näykkiä nilkkoja.
Herra henkilö oli
tottunut hulluihin
koiriin ja piti pyöräänsä
Faunin sisko Ratko |
Faunin ja itsensä välissä.
Fauni oli ihan raivona, kun
sen mielestä siellä ei olisi
saanut olla muita.
Se rauhottui vasta, kun
otin sen hihnaan
Lauantaina pyöräily
meni taas
vauhdikkaasti mutta
kun ohitimme
talon, jonka pihalla mies-
henkilö pesi autoaan.
Fauni sai taas
raivokohtauksen,
kun huomasi miehen.
Fauni seisoo ja Ratko istuu |
Se riehui, niin
että sen jalka
osuin etupyörään.
Se tietenkin kiljahti
ja hyppäsi
ylös minua vastaan.
Jalkoihin ei sattunut
pahasti, vain pieni
alue karvoja lähti
ranteesta.
Se ei ontunut,
eikä mitään
seurauksia tullut
pyörän tönäisystä.
Se jatkoi juoksua normaalisti.
Takaisin tullessamme piha
ohitettiin hiljaa, vaikka
sinne oli tullut lisää
ihmisiä.
Tien vieressä oli pieni lampi,
jossa Fauni kävi uimassa
ennen mökille paluuta.
Fauni ja Ratko-sisko |
Sunnuntaina
lähdimme kotiin.
Poikkesimme
uudelleen
katsomassa
Ratko-siskoa
ja perhettä.
Faunin automatkat
sujuvat nykyisin
ilman ongelmia.
Se hyppää itse autoon ja
odottaa lupaa ennen, kuin
hyppää pois häkistään.
torstai 2. elokuuta 2012
Fauni 16 kk
Faunin viikko on ollut tavanomainen.
Viime viikonloppuna olimme saaressa.
Oli tyyntä ja Fauni kävi rannalla,
haukkumassa kaikki ohikulkevat veneilijät.
Ui paljon ja vahti ympäristöään.
Lauantaina myöhään yöllä alkoi ukkostaa,
kumpikaan koira ei valoihin ja jyrinöihin
reagoinut.
Sunnuntaina kaupungissa Tara pelkäsi ukonilmaa
ja haukkui leiskuvia valoja mutta Fauni nukkui
rauhallisesti. Koskaan se ei käyttäydy,
niinkuin luulen, aina se yllättää.
Maanantaina taas Naantalissa.
Tiistaina leikkiä Keijon kanssa ja
illalla Nauvossa.
Keskiviikkona illalla tottista ja pieni jälki ja
esineiden etsintää.
Faunilla oli hyvä päivä tottiksessa.
Se oli tosi innokas. Palkkana oli iso pallo.
Seuraaminen on liike jota tarvitsee harjoitella
paljon. Muuten se on melko valmis käyttäytymis- kokeeseen,
johon osallistumme, toivottavasti jo tänä syksynä.
Jäljen se meni tarkasti kuono maassa.
Seuraavaksi vaikeutan sitä ja teen kokeenomaisen.
Esine etsinnässä leluja ja esineitä oli parikymmentä ja
ne Fauni haki ja toi mulle innoissaan.
Fauni on lomaillut kolme viikkoa,
se ilmeisesti on tehnyt sille hyvää.
Fauni on oppinut nostamaan lattialle pudonneet
tavarat. Lenkillä se voi kantaa jotain tavaraa
pitkiä matkoja, jättämättä sitä matkalla.
Fauni on ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyyn
syyskuussa.
Tässä kuussa on tottelevaisuus-kurssi,
johon Fauni osallistuu.
Ulkona Fauni ei hauku kaikkia koiria
mutta en ole saanut selville miksi
jotkut saavat hirveät haukut ja toisia se
ei edes katso, vaikka huomaa ne lähellä.
Viime viikonloppuna olimme saaressa.
Oli tyyntä ja Fauni kävi rannalla,
haukkumassa kaikki ohikulkevat veneilijät.
Ui paljon ja vahti ympäristöään.
Lauantaina myöhään yöllä alkoi ukkostaa,
kumpikaan koira ei valoihin ja jyrinöihin
reagoinut.
Sunnuntaina kaupungissa Tara pelkäsi ukonilmaa
ja haukkui leiskuvia valoja mutta Fauni nukkui
rauhallisesti. Koskaan se ei käyttäydy,
niinkuin luulen, aina se yllättää.
Maanantaina taas Naantalissa.
Tiistaina leikkiä Keijon kanssa ja
illalla Nauvossa.
Keskiviikkona illalla tottista ja pieni jälki ja
esineiden etsintää.
Faunilla oli hyvä päivä tottiksessa.
Se oli tosi innokas. Palkkana oli iso pallo.
Seuraaminen on liike jota tarvitsee harjoitella
paljon. Muuten se on melko valmis käyttäytymis- kokeeseen,
johon osallistumme, toivottavasti jo tänä syksynä.
Jäljen se meni tarkasti kuono maassa.
Seuraavaksi vaikeutan sitä ja teen kokeenomaisen.
Esine etsinnässä leluja ja esineitä oli parikymmentä ja
ne Fauni haki ja toi mulle innoissaan.
Fauni on lomaillut kolme viikkoa,
se ilmeisesti on tehnyt sille hyvää.
Fauni on oppinut nostamaan lattialle pudonneet
tavarat. Lenkillä se voi kantaa jotain tavaraa
pitkiä matkoja, jättämättä sitä matkalla.
Fauni on ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyyn
syyskuussa.
Tässä kuussa on tottelevaisuus-kurssi,
johon Fauni osallistuu.
Ulkona Fauni ei hauku kaikkia koiria
mutta en ole saanut selville miksi
jotkut saavat hirveät haukut ja toisia se
ei edes katso, vaikka huomaa ne lähellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)