12.1.2014
Fauni palautettiin kotiin.
Fauni tuli kotiin kuin ei olisi
ollut neljää viikkoa, edes pois.
Nyt eteisessä on aita,
aidan takan Fauni
viettää aikaansa kun
on kotona ilman ihmisiä.
Tara ja Rauha ottivat
Faunin ystävällisesti vastaan.
Rauha on alkanut järsiä
johtoja kun ei pääse
eteiseen kenkien kimppuun.
Rauhalla on selvästi joku
kenkä fetissi.
Se on mieltynyt
vasemman jalan kenkiin.
Minulla on monta vasenta
kenkää ilman kantapäätä.
Rauha treenaa hihna kävelyä.
Se vetää, kun pysähdyn se
pysähtyy, kun jatkan niin
se singahtaa täysillä
hihnan mitan.
Voima on kova kun 12 kg
ponkaisee vajaat pari metriä.
vanha puolikuristava panta
antoi periksi ketjusta.
Rauha eteni vauhdilla
noin viisi kymmentä metriä.
Huomasi olevansa vapaana,
tuli saman tien takaisin.
Rauha on paimen,
eikä päästä mua muutamaa
metriä kauemmaksi
kun on vapaana.
Tämä on yksi syy miksi
hihna kävely on vieläkin
opettelematta, se on
melkein aina vapaana.
Enkeli Unkarista
Tämä blogi kertoo Unkarinpaimenkoira Fauni-mudista joka asuu Turussa vanha neiti Shcipperke Taran kanssa. Rauha-mudi tuli Ilmajoelta 12.2 laumaamme. Joita ulkoiluttaa ja palvelee Marita Lehtonen
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Kodinvaihtaja
26.1.2014
Fauni muutti Kuopioon.
Rauha ei millään lailla
ikävöinyt kaveriaan.
Aino joka piti Faunia
kuukauden, järjesti
Faunille uuden kodin.
Uudella omistajalla
on kokemusta
ongelmakoirasta.
Ongelma koirana en
Faunia kuitenkaan
suostu pitämään.
Tuli vaan luovutettua.
Ehkä liian helpolla, ehkä ei.
Toivon, että Faunin
uusi koti on parempi kuin
vanha.
Se pääsi ainoaksi koiraksi
ja ilmeisesti harrastavaan kotiin.
Ihmiselle joka voi
sata prosenttisesti antaa
vapaa-aikansa Faunille.
Fauni oli alusta alkaen
hyvin suuri töinen tapaus.
Se tuli mulle liian vanhana
eikä ollut saanut
sosialistamista tarpeeksi
pentu aikana. Faunille
kulttuuri shokki oli liian
suuri. Toivoittavasti
uusi omistaja onnistuu
siinä missä epäonnistuin.
Faunin Plogi päättyy tähän.
Fauni muutti Kuopioon.
Rauha ei millään lailla
ikävöinyt kaveriaan.
Aino joka piti Faunia
kuukauden, järjesti
Faunille uuden kodin.
Uudella omistajalla
on kokemusta
ongelmakoirasta.
Ongelma koirana en
Faunia kuitenkaan
suostu pitämään.
Tuli vaan luovutettua.
Ehkä liian helpolla, ehkä ei.
Toivon, että Faunin
uusi koti on parempi kuin
vanha.
Se pääsi ainoaksi koiraksi
ja ilmeisesti harrastavaan kotiin.
Ihmiselle joka voi
sata prosenttisesti antaa
vapaa-aikansa Faunille.
Fauni oli alusta alkaen
hyvin suuri töinen tapaus.
Se tuli mulle liian vanhana
eikä ollut saanut
sosialistamista tarpeeksi
pentu aikana. Faunille
kulttuuri shokki oli liian
suuri. Toivoittavasti
uusi omistaja onnistuu
siinä missä epäonnistuin.
Fauni uuden ja vanhan omistajan kanssa, kuvassa myös Urho |
perjantai 10. tammikuuta 2014
VUOSI VAIHTUI
Harvoin kirjoittaessa
tapahtuu paljon joskus ja
joskus ei oikeastaan
mitään.
Fauni meni
sunnuntaina 15.12.13
muutamaksi
päiväksi hoitoon Ainon
luo.
Ainolla on itsellään
kaksi mudia ja yks Veikko.
Me lähdimme pikkumustien
kanssa jouluksi Pohjanmaalle
21.12.13
Olemme nyt Faunista
lomalla ja se on meistä.
tapahtuu paljon joskus ja
joskus ei oikeastaan
mitään.
Fauni meni
sunnuntaina 15.12.13
muutamaksi
päiväksi hoitoon Ainon
luo.
Ainolla on itsellään
kaksi mudia ja yks Veikko.
Me lähdimme pikkumustien
kanssa jouluksi Pohjanmaalle
21.12.13
Olemme nyt Faunista
lomalla ja se on meistä.
maanantai 28. lokakuuta 2013
Juoksut
Syyskuun 29 tai 30
alkoi Rauhalle juoksuaika.
Se kesti noin kaksi viikkoa.
Rauha suttasi kaikki paikat
eikä suostunut putsaamaan
itseään. En yrittänyt laittaa
sille housuja. Se ei pidä
heijastus liivejäkään,
saatika sitten jotain
puristavia housuja.
Parittelu aikaa
en huomannut.
Se oli aika ihmeissään
itsessään tapahtuneissa
muutoksista.
Lokakuun 7 alkoi Faunin juoksu.
Kävimme edellisenä päivänä
Aurassa TOKO-kokeessa
hakemassa nollan 81 pisteellä.
Fauni oli edellisenä sunnuntaina
saanut 173 pistettä Liedossa.
Ilmoitin sen AVO-luokkaan.
harjoittelimme ahkerasti
koko viikon.
Koe päivänä 6. lokakuuta
Fauni oli varmaan ihan
sekaisin ja hämmentynyt.
Se onnistui tekemään
nollaksi kaikki varmatkin liikkeet.
Jopa paikalla olo epäonnistui.
Se nousi istumaan ennen
kuin tulimme piilosta.
Se ei keskittynyt
mihinkään liikkeeseen.
Toivottavasti se ei keksinyt,
että kokeissa se voi
tehdä mitä huvittaa ilman
torumisia tempuista.
Nouto, jonka se osaa tosi
hyvin meni ihan leikiksi.
Kapulaa heiteltiin ja
se palautettiin selkä edellä.
Seisomisessa se hiiviskeli
mukana. Maahan menossa
se jäi seisomaan.
Luokse tulossa se hyppäsi
syliin ja siitä se valui
sivuttain viereen.
Hypystä tuli puolet pisteistä kun
se jäi siinäkin seisomaan.
Vaikka olisi pitänyt istua.
Vain seuraaminen sujui
melko hyvin ja kauko-ohjaus
meni nappiin.
Seuraavana päivänä alkoi
juoksuaika.
Tämä juoksu on ensimmäinen
normaali. Niitä on ollut
aikaisemmin neljä, toinen
toistaan epämääräisempiä.
Kestoltaan noin viikon.
Tämän kertainen on
kestänyt noin kolme viikkoa.
Loppumis päivästä ei voi
olla varma, kun se
pitää itsensä petinsä puhtaana.
Keskivaiheilla se olisi
halunnut paritella meidän
naapurin pienen Digin
kanssa joka on chihuahua.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
TARA JA RAUHA PIKKUMUSTAT
Tara Forssassa 8.9.2013 |
oikein leikkisä.
se tekee
aamuisin tunnin
lenkin Rauhan
kanssa.
Ne viihtyvät
Tara 8.9.2013 |
Rauha käyttäytyy
Taran
kanssa hyvin.
Rauha on nyt
yhdeksän kuukautta
Pikkumustat |
Se on melkein
aina vapaana.
Mitään sille ei
ole opetettu.
Se tulee luokseni
kun pyydän.
Leikkii kaikkien
Rauha venyyyyttelee |
kanssa.
Ei hauku koiria
eikä ihmisiä.
Se on oikein
sosiaalinen.
Käymme
haku-treeneissä.
Jotain sille kai voisi
alkaa opettaa.
Rauha noutaa |
Ehkä tottista mutta kun
se on niin kiva ja söpö.
Fauniin verrattuna
se on hyvin helppo
koira.
Tosin pitää yrittää
saada se kulkemaan
vetämättä hihnassa,
Rauha lentää |
ennen kun
tulee liukasta.
Yhdeksän kuukauden
ikäisenä se painoi 10,6 kg
korkeus noin 40 cm.
tosi epävirallisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)